Markus Itkonen

Markus Itkonen

Markus Itkonen

Markus Itkonen

Tait. tri Markus Itkonen (s. 1965) on työskennellyt typografina ja kirjagraafikkona omassa yrityksessään 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Hän on opettanut typografiaa muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa, Mainosgraafikkojen koulussa, Suomen Kustannusyhdistyksen kursseilla sekä nykyisessä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Itkonen on julkaissut typografian alalta neljä kirjaa (omien sanojensa mukaan kolme ja puoli) sekä lukuisia artikkeleita graafisen alan tietokirjoissa ja lehdissä. Kirjoista Typografian käsikirja on ehtinyt jo neljänteen painokseen. Tavallisten tietokirjojen lisäksi hän on työskennellyt myös selkokielisten julkaisujen ja selkotypografian parissa.

Itkonen väitteli tohtoriksi lokakuussa 2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa typografian alalta. Väitöskirjan otsikko on “Kadonneet kirjaintyypit. Suomalainen kirjainmuotoilu 1920–1985”.

Markus Itkosesta muualla verkossa:
Päivän humanisti 19.11.2015
Tunnetko tyypin -kirjainten merkillinen maailma Vapriikissa, Yle Uutiset 6.9.2015
Kansallisia kirjaintyyppejä etsimässä, Kiiltomato.net 20.5.2013
Eri vuosikymmenet elävät kirjaimissa, HS.fi 28.10.2012
Väitös graafisen suunnittelun alalta, Aalto-yliopisto 26.10.2012
Kirjaimellisesti, HS.fi:n pääkirjoitus 24.10.2012

Kirjaintyypit ja tyyli
Kadonneet kirjaintyypit
Typografian käsikirja

Toimituskulut 7 € / lähetys, kirjojen määrästä riippumatta.